Seuraa Pfizer Oy

Keuhkosyöpään sairastuu vuosittain lähes 3 000 suomalaista

Uutinen   •   Marras 29, 2018 10:08 EET

Marraskuu on ollut kansainvälinen keuhkosyöpäkuukausi. Sen tavoitteena on lisätä maailmanlaajuisesti tietoisuutta keuhkosyövästä ja sen kehittyvistä hoidoista. Suomessa keuhkosyöpään sairastuu noin 2 600 henkilöä vuosittain ja se on miesten toiseksi yleisin sekä naisten kolmanneksi yleisin syöpätauti.1

Keuhkosyöpä on keuhkojen kudoksissa muodostuva syöpä ja se on perinteisesti luokiteltu kahteen päätyyppiin: ei-pienisoluiseen keuhkosyöpään ja pienisoluiseen keuhkosyöpään. 2 Noin 85 % keuhkosyövistä on ei-pienisoluisia,3 joista on vielä olemassa eri tautimuotoja.

Tupakointi on keuhkosyövän suurin riskitekijä, ja noin 80–90 % keuhkosyövistä on tupakoinnin aiheuttamia. Suomessa kuitenkin noin 15 %:ssa ja USA:ssa noin 20 %:ssa tapauksista potilaalla ei ole tupakointitaustaa.4,5 Muita keuhkosyövän riskitekijöitä ovat mm. altistuminen tupakansavulle, asbestille, radonille, kromille, arseenille, noelle tai tervalle, sädehoito rintaan tai rinnan alueelle ja oma tai perhehistoria.5

Ei-pienisoluisen keuhkosyövän hoitoja ovat leikkaus, radiotaajuushoito, sädehoito, kemoterapia, kohdennettu kinaasiestäjälääkitys ja immunoterapia. Joissakin tapauksissa käytetään useampaa kuin yhtä hoitokeinoa. 5

Lähteet

1 Suomen Syöpärekisteri, https://tilastot.syoparekisteri.fi/syovat/. Vierailtu marraskuussa 2018.
2 National Cancer Institute at the National Institute of Health. Lung cancer. 2009. http://www.cancer.gov/cancertopics/types/lung . Vierailtu 2.4.2018.
3 National Cancer Institute: SEER Stat Fact Sheets: Lung and bronchus cancer. https://seer.cancer.gov/archive/csr/1975_2012/results_merged/sect_15_lung_bronchus.pdf . Vierailtu kesäkuussa 2018.
4 Aija Knuuttila. Keuhkosyöpä. Terveysportti. http://www.terveysportti.fi/dtk/ltk/koti?p_artikkeli=ykt00184&p_haku=keuhkosy%C3%B6p%C3%A4 . 15.6.2016. Vierailtu 20.11.2018.
5 American Cancer Society. Detailed Guide: Lung cancer (non-small cell). https://www.cancer.org/cancer/non-small-cell-lung-cancer/treating.html. Vierailtu 2.4.2018.